Luhtalehtimittari ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Luhtalehtimittari (Scopula immutata) on yleinen, vaalea lehtimittarilaji.

Koko ja ulkonäkö

Luhtalehtimittari on yksi monista, keskenään melko samannäköisistä, vaaleista mittariperhoslajeista. Siivet ovat koiraalla kellertävänvalkoiset, naaraalla sävy on puhtaamman valkoinen. Siivissä on tiheässä hyvin pieniä ruskeita pisteitä. Tyvipoikkiviiru sekä sisempi ja ulompi poikkiviiru ovat melko leveät ja vaaleanruskeat. Siiven kärkiosassa on lisäksi kaksi hiukan ohuempaa poikkiviirua. Tyvipoikkiviiru ei jatku takasiipeen. Sekä etu- että takasiivissä on terävärajainen musta diskaalitäplä, mutta se voi jokus myös puuttua etenkin etusiivestä. Siipien alapinnalla ei ole etusiiven ulompaa poikkiviirua lukuun ottamatta mainittavaa kuviointia, mutta poikkiviiru erottuu alapinnalla jopa yläpintaa selkeämmin. Perhosen niska on musta. Siipiväli on 21–25 mm.[1][2][3]

Levinneisyys ja lentoaika

Lajia tavataan aivan läntisimmästäkin Euroopasta Venäjän kaukoitään ulottuvalla alueella.[2] Suomessa levinneisyys ulottuu etelärannikolta Perämeren pohjukkaan saakka, mutta Pohjanlahden rannikkoa pitkin levinneisyys ulottuu selvästi sisämaata pohjoisemmaksi. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena kesäkuun lopulta heinäkuun lopulle.[4][3]

Elinympäristö ja elintavat

Luhtalehtimittari suosii kosteita paikkoja, kuten rantoja, kosteita niittyjä sekä soita ja sopivassa ympäristössä laji voi olla huomattavan runsaslukuinen. Perhonen aloittaa lentonsa hämärän laskeuduttua ja tulee valolle. Keskenkasvuinen toukka talvehtii elokuusta toukokuuhun ja koteloituu maahan.[2][3]

Ravintokasvi

Toukka on polyfagi, mutta syö erityisesti mesiangervoa (Filipendula ulmaria).

Lähteet

  1. http://www2.nrm.se/en/svenska_fjarilar/s/scopula_immutata.html
  2. a b c Peder Skou: The geometroid moths of North Europe (Lepidoptera, Drepanidae and Geometridae). Brill 1986 ISBN 978-9004078598 s. 44–45
  3. a b c Mikkola K, Jalas I, Peltonen O. 1985. Suomen perhoset. Mittarit 1. Suomen Perhostutkijain Seura. Tampereen kirjapaino Oy Tamprint. ISBN 951-99620-7-7
  4. http://www.insects.fi/Lepidoptera/Geometridae/Scopula/immutata/Scopula%20immutata.htm

Aiheesta muualla

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Luhtalehtimittari: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Luhtalehtimittari (Scopula immutata) on yleinen, vaalea lehtimittarilaji.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI