Galápagoksenjättiläiskilpikonna (Geochelone nigra) on nimensä mukaisesti Galápagossaarilla tavattava maailman suurin maakilpikonna. Se on yksi maailman pitkäikäisimmistä eläinlajeista.
Galápagoksenjättiläiskilpikonnat ovat täysikasvuisina keskimäärin 1,2 metriä pitkiä ja jopa yli 300 kilogramman painoisia. Väritys vaihtelee alalajien kesken, mutta kilpikonnien kuori on vihreähkö tai ruskeahko, ja iho on joko vaaleanruskea tai vihreänruskea. Kilven muoto vaihtelee alalajeilla satulamaisesta kupolimaiseen.
Galápagoksenjättiläiskilpikonnia tavataan vain Galápagossaarilla, eli ne ovat endeemisiä. Kahdestatoista alkuperäisestä alalajista 10 on enää elossa. Jopa 250 000 kilpikonnaa asutti saaria niiden löytöhetkellä. Nykyään enää noin 15 000 on jäljellä. Sadekauden aikaan kilpikonnat oleilevat saarien alemmilla osilla, ja kun tulee kuiva kausi, ne siirtyvät takaisin ylemmäs.
Galápagoksenjättiläiskilpikonnat ovat kasvinsyöjiä. Ne syövät pääasiassa kaktuksia, ruohoja, lehtiä, hedelmiä ja köynnöskasveja.
Galápagoksenjättiläiskilpikonnat voivat olla pitkiäkin aikoja juomatta vettä, sillä ne saavat lähes kaiken tarvitsemansa veden ravinnosta (erityisesti opuntiakaktuksesta). Ne voivat olla myös yli vuoden hengissä ilman minkäänlaista nestettä, sillä niiden rasvan hajotessa syntyy vettä.
Kilpikonnat pariutuvat mihin aikaan vuodesta tahansa, vaikkakin huippukaudet ovat tammikuussa ja elokuussa. Kun kaksi paritteluvalmista koirasta kohtaa toisensa, ne nostavat jalkojansa, venyttävät kaulaansa ja avaavat suunsa ammolleen saadakseen toisen ehdokkaan peräytymään. Yleensä pienempi yksilö vetäytyy pois, mutta joskus ne purevat toisiaan päähän. Koiraat haistelevat ilmaa etsiessään naaraita, ja kun ne ovat tavanneet naaraan, ne koputtelevat päällänsä naaraan päätä. Parittelu voi kestää useita tunteja.
Pariutumisen jälkeen naaraat matkaavat jopa kilometrien päähän kuivalle hiekkakentälle. Pesän kaivaminen voi kestää muutamasta tunnista päiviin. Pesä on n. 30 cm:n syvyinen reikä, johon naaras laskee enintään 16 tennispallon kokoista kovakuorista munaa. Sitten naaras peittää reiän mudalla. Kivikkoisilla alueilla naaraat laskevat munat kallionhalkeamiin.
Poikanen syntyy 120–140 päivän kuluttua naaraan tiineyden alusta. Kuoriutumishetkellä poikanen voi painaa vain 80 grammaa ja olla 6 cm:n pituinen. Pesän lämpötila vaikuttaa sukupuoleen. Jos pesän lämpötila on pienempi, tulee enemmän koiraita, ja jos pesä on lämpimämpi, tulee enemmän naaraita. Kun poikanen kuoriutuu, sen täytyy kaivaa itsensä ulos maasta. Se kestää enintään kuukauden.
Sukupuoli voidaan määrittää varmuudella vasta kilpikonnan saavuttaessa suunnilleen 15 vuoden iän. Sukukypsyys saavutetaan jo 20–25 vuoden iässä. Kilpikonna kasvaa hitaasti, se on täysikasvuinen noin 40 vuoden iässä. Parhaana lisääntymisikänä pidetään 60–90 ikävuotta.
Galápagoksenjättiläiskilpikonnia on 13 alalajia (vaikka jotkut erottavat niitä 16), joista 11 on yhä elossa. Viisi näistä asustaa Isabelan saarella ja loput kuusi asustavat Santiagossa, Santa Cruzissa, Pinzónissa, Españolassa ja San Cristóbalissa, kukin eri saarella. Jokainen alalaji on erilainen, jotta se pystyisi vastaamaan saaren luonnon asettamiin vaatimuksiin. Joillain alalajeilla on esimerkiksi kilven etureuna ylempänä, jotta kilpikonna voisi kurkottaa korkeammalle. Kaikki alalajit ovat kehittyneet yhteisestä kantaisänä toimineesta lajista, jonka yksilöitä saattoi ehkä ajelehtia saarille. Koska sieltä puuttuivat kilpikonnien luonnolliset viholliset, kilpikonnat saattoivat kasvaa niin suuriksi ja vanhoiksi. Lähin sukulainen galápagosinjättiläiskilpikonnille on Geochelone chilensis, pieni kilpikonna, jota tavataan Chilessä. DNA-analyyseillä on todettu, että galápagosinjättiläiskilpikonnat eriytyivät Geochelone chilensiksestä noin 6–12 miljoonaa vuotta sitten.
1700-luvulla merirosvot olivat alkaneet käyttää kilpikonnia ravintona. Ne tuotiin laivalle, jossa ne elivät kunnes ei ollut muuta ruokaa. Kilpikonnat katosivatkin enimmäkseen siksi, että niitä metsästettiin ruoaksi. 1800-luvulla kilpikonnia tapettiin enemmän niistä saatavan korkealaatuisen öljyn vuoksi. Väheneminen nopeutui entisestään, kun saarille tuotiin tulokaslajeja. Tulokassiat, koirat, kissat ja rotat söivät tehokkaasti kilpikonnien munia ja pieniä poikasia. Vuohet, aasit ja naudat kalusivat kaiken aluskasvillisuuden, ja kilpikonnien ravinnonsaanti väheni. 1900-luvun alussa kilpikonnia tapettiin vietäväksi museoihin.
Galápagoksenjättiläiskilpikonna on nyt ehdottomasti suojeltu. Laji on listattu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Vuonna 1970 Ecuador julisti, että on laitonta pyydystää kilpikonnia tai kerätä niiden munia. Kaupan lopettamiseksi kokonaan Ecuador kielsi myös kilpikonnien viennin pois saarilta. Vuonna 1971 säädettiin asetus, jonka mukaan on laitonta vahingoittaa, poistaa, häiritä tai muuttaa Galápagossaarien organismia millään tapaa. Saarilla on myös alettu hävittää villiintyneitä tulokaslajeja, kuten koiria, kissoja, nautoja, vuohia ja aaseja, jotka kilpailevat kilpikonnien kanssa ravinnosta tai syövät kilpikonnia ja niiden munia. Esimerkkinä tästä on vuohien täydellinen hävittäminen Pinta-saarella, josta ne kalusivat suurimman osan saaren aluskasvillisuudesta.
Española-saaren kilpikonnien munia on alettu kerätä haudottavaksi ja kasvatettavaksi Charles Darwin Research Stationiin. Kun poikaset ovat riittävän isoja selviämään luonnossa itse, ne palautetaan saarille. Kaikki nykyiset Española-saarella asuvat kilpikonnat polveutuvat kahdesta koiraasta ja 11 naaraasta, jotka olivat viimeiset alalajin edustajat, kun ne löydettiin.
Hävitys jatkuu kuitenkin pienemmässä mittakaavassa; paikalliset kalastajat ovat tappaneet yli 120 kilpikonnaa ja ottaneet niitä ”panttivangeiksi” poliittisiin kiistoihin maan johdon ja kalastajien välillä.
Galápagoksenjättiläiskilpikonna (Geochelone nigra) on nimensä mukaisesti Galápagossaarilla tavattava maailman suurin maakilpikonna. Se on yksi maailman pitkäikäisimmistä eläinlajeista.
_-_Santa_Cruz_Island.jpeg)
