dcsimg

Punatäpläperhoset ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Punatäpläperhoset (Zygaenidae) on punatäplämäisiin kuuluva perhosten heimo, johon kuuluu noin tuhat lajia, mutta toistaiseksi tuntemattomia lajeja lienee runsaasti. Se jaetaan viiteen alaheimoon, joista Suomessa tavataan lajeja punatäplistä (Zygaeninae) ja vihersiivistä (Procridinae) ja etelämpänä Euroopassa lisäksi yhtä lajia alaheimosta Chalcosiinae.[1] Nimitystä angervokiitäjät on aiemmin käytetty sekä punatäpläperhosista että punatäplistä.[2]

Punatäpläperhoset ovat aikuisina päiväaktiivisia. Useat lajit ovat sekä toukkina että aikuisena kirkkaan värisiä ja aikuisten perhosten siivet ovat useilla lajeilla metallinkiiltoiset. Monet lajit sisältävät sinihappoa, jonka ne tuottavat itse ruumiissaan. Tämän seurauksena ne ovat itse yleensä immuuneja syanidiyhdisteille. Joidenkin alaheimojen aikuiset perhoset voivat myös tarvittaessa erittää myrkyllistä nestettä imukärsänsä tyveltä. Siivet ovat pituuteensa nhden kapeat. Imukärsä on yleensä hyvin kehittynyt, mutta huulirihmat eivät. Pistesilmät esiintyvät vain varsinaisten punatäplien alaheimossa. Chaetosemat puuttuvat. Koiraiden etusiiven subcostaalisuonen tyvellä on takasiipeen tarttuva, koukkumainen retinaculum-rakenne. Etummaisen raajaparin säärissä ei ole kannuksia. Keskimmäsen raajaparin säärissä on 2 ja takimmaisen 2 tai 4 kannusta.[3][1]

Toukat elävät ravintokasvilla vapaina ja niillä on 5 paria käsnäjalkoja. Ravintokasvit ovat yleensä ruohovartisia kaksisirkkaisia. Kotelo on kotelokopan sisällä maanpinnan yläpuolella, usein ravintokasvin varrella.[3]

Useimmat punatäpläperhoset elävät tropiikissa.[1]

Lähteet

  1. a b c d Patrice Leraut: Moths of Europe, volume 3: Zygaenids, Pyralids 1. N.A.P Editions, 2012. ISBN 978-2-913688-15-5.
  2. Harri Puranen
  3. a b British Insects (englanniksi)

Aiheesta muualla

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Punatäpläperhoset: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Punatäpläperhoset (Zygaenidae) on punatäplämäisiin kuuluva perhosten heimo, johon kuuluu noin tuhat lajia, mutta toistaiseksi tuntemattomia lajeja lienee runsaasti. Se jaetaan viiteen alaheimoon, joista Suomessa tavataan lajeja punatäplistä (Zygaeninae) ja vihersiivistä (Procridinae) ja etelämpänä Euroopassa lisäksi yhtä lajia alaheimosta Chalcosiinae. Nimitystä angervokiitäjät on aiemmin käytetty sekä punatäpläperhosista että punatäplistä.

Punatäpläperhoset ovat aikuisina päiväaktiivisia. Useat lajit ovat sekä toukkina että aikuisena kirkkaan värisiä ja aikuisten perhosten siivet ovat useilla lajeilla metallinkiiltoiset. Monet lajit sisältävät sinihappoa, jonka ne tuottavat itse ruumiissaan. Tämän seurauksena ne ovat itse yleensä immuuneja syanidiyhdisteille. Joidenkin alaheimojen aikuiset perhoset voivat myös tarvittaessa erittää myrkyllistä nestettä imukärsänsä tyveltä. Siivet ovat pituuteensa nhden kapeat. Imukärsä on yleensä hyvin kehittynyt, mutta huulirihmat eivät. Pistesilmät esiintyvät vain varsinaisten punatäplien alaheimossa. Chaetosemat puuttuvat. Koiraiden etusiiven subcostaalisuonen tyvellä on takasiipeen tarttuva, koukkumainen retinaculum-rakenne. Etummaisen raajaparin säärissä ei ole kannuksia. Keskimmäsen raajaparin säärissä on 2 ja takimmaisen 2 tai 4 kannusta.

Toukat elävät ravintokasvilla vapaina ja niillä on 5 paria käsnäjalkoja. Ravintokasvit ovat yleensä ruohovartisia kaksisirkkaisia. Kotelo on kotelokopan sisällä maanpinnan yläpuolella, usein ravintokasvin varrella.

Useimmat punatäpläperhoset elävät tropiikissa.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI