nimet breadcrumb-navigoinnissa
Aasianvilliaasi (Equus hemionus) on Aasiassa elävä hevoseläin, jonka tieteellisestä luokittelusta on ollut monenlaisia näkemyksiä. Esimerkiksi kulaani ja onageri on toisinaan luokiteltu erillisiksi lajeiksi. Nykyisin yleensä katsotaan, että kaikki Aasiassa tavattavat villiaasit paitsi kiangi (Equus kiang) ovat aasianvilliaasin alalajeja.[2] Näitä aasialaisia villiaaseja on aikaisemmin sanottu puoliaaseiksi, koska ne muistuttavat hevosen ja afrikanvilliaasin välimuotoa.
Aasianvilliaasi on lajina silmälläpidettävä, ja sen alalaji syyrianvilliaasi on jo kuollut sukupuuttoon.[1]
Villiaasi on aroeläin. Se tarvitsee säännöllisesti vettä, vaikka tuleekin toimeen niukalla ravinnolla. Aasit kestävät niin kylmiä lumimyrskyjä kuin kuumia hiekkamyrskyjäkin. Villiaasien suurin vihollinen on ihminen, maatalouden vuoksi aasit ovat joutuneet ahtaammalle, mutta myös sudet tappavat yksin joutuneita aaseja.
Aasialaiset villiaasit elivät laajoilla alueilla Punaiselta mereltä Pohjois-Intiaan ja Tiibetiin, jossa aasien oli sopeuduttava erilaiseen ilmastoon ja ympäristöön. Mitä idempänä aasit asuivat, sitä massiivisempia ja vahvempia eläimet olivat.lähde?
Aasianvilliaaseja esiintyy Etelä-Mongoliassa, Turkmenistanissa, Afganistanissa, Pohjois-Iranissa, Pakistanissa, Intiassa ja Tiibetissä. Aaseja tavataan aavikoilta ja puoliaavikoilta, joilla ne syövät heiniä ja suolakkokasveja. Lähistöllä pitää olla myös juomapaikka; talvella ja keväällä ne pärjäävät lumella ja vesipitoisella heinällä. Jos juomapaikka on laidunpaikasta enintään 20 kilometrin päässä, käy lauma päivittäin juomassa, jos se taas on kauempana, riittää, että juomassa käydään 2–3 kertaa viikossa. Alueilla, joilta juomapaikoille on yli 100 km, ei ole aaseja.lähde?
Aasianvilliaasi muistuttaa ulkonäöltään hevosen ja afrikanvilliaasin välimuotoa: sillä on pienemmät korvat kuin afrikanvilliaasilla, mutta hevoseen verrattuna sillä on isompi pää ja häntä on aasimainen. Aasianvilliaasin korkeus vaihtelee metrin ja 150 senttimetrin välillä ja se painaa normaalisti alle 290 kg. Aasianvilliaasin ääntely muistuttaa enemmän hevosten hirnuntaa kuin afrikkalaisten aasien kiljuntaa.
Aasianvilliaasit vähenevät jatkuvasti, koska ihmiset valtaavat niiltä elintilaa omille kotieläimilleen.lähde? Aasit ovat hyvin arkoja ja pysyttelevät poissa lammaslaumojen lähettyviltä. Pedoilta aasi pääsee karkuun nopeiden jalkojensa ansiosta, ja jos susi saakin sen kiinni, aasi puolustautuu rohkeilla potkuilla kavioillaan suoraan päin petoeläintä.lähde? Laumastaan jäänyt tai sairas eläin saattaa kuitenkin jäädä susien saaliiksi.
Tamma synnyttää yleensä toukokuussa ja pysyttelee jälkeläisensä kanssa aluksi lauman ulkopuolella. Kesän lopulla muodostuu perhekuntia, joihin kuuluu tamma, ori sekä vuoden tai kahden ikäinen varsa. Talveksi perhekuntia yhdistyy ja muodostuu suurempia laumoja.lähde? Villiaasit saadaan kesyyntymään helposti ja ovat uskollisia omistajalleen, mutta kotieläimiä niistä ei ole oikein koskaan saatu.lähde?
Aasianvilliaasin nimialalaji kulaani (Equus hemionus hemionus) on hieman onageria isompi ja tummempi. Ja kuten useimmilla aasianvilliaaseilla, tälläkään ei ollut poikkiristiä lapojen kohdalla. Nykyisin kulaanikannat ovat pieniä ja sijoittuvat lähinnä Turkmenistanin suojelualueelle, jossa elää hyvinvoiva populaatio. Väriltään kulaani on keltaharmaa ja selän kuvio on vain heikosti havaittavissa.lähde?
Kulaanin elintavoista tiedetään suhteellisen paljon niiltä ajoilta kun se oli vielä yleinen. Kulaani ei koskaan vietä koko vuotta samoilla alueilla. Sääolosuhteet ja ruoan loppuminen pakottavat lauman vaeltamaan ruoan perässä. Pienemmät perhekunnat yhdistyvät talven kynnyksellä ja vaeltavat jopa tuhatpäisinä laumoina etsimään parempia laidunmaita. Eläimet pysyttelevät koko talven isoissa laumoissa ja lumen sulaessa ne vaeltavat takaisin kesälaitumilleen. Suurimmat vaellukset ovat syksyllä, jolloin kevään varsat jaksavat jo pysyä isompien mukana nopeassa vauhdissa. Syyskuun lopulla sukukypsyyden saavuttaneet orivarsat lähtevät, tai pakotetaan lähtemään, laumasta ja lähtevät yksikseen vuoristoseuduille etsimään omaa laumaa.lähde?
Nuori ori voi seisoa vuoren rinteellä pitkäänkin haistelemassa ilmaa ja etsien sopivaa laumaa, ja jos tällainen löytyy, hyökkää nuori ori lauman johtajana toimivan oriin kimppuun. Vanhempi ori tuntee kuitenkin nuorten tavat ja nujertaa kilpailijansa yleensä helposti. Tappelut ovat kuitenkin kiivaita, ja usein aaseista irtoaa nahanpalasia tai niiden häntä katkeaa. Joskus nuori ori onnistuu syrjäyttämään vanhemman ja ottaa lauman haltuunsa.lähde?
Yhden oriin tammamäärä vaihtelee paikan ja tilaisuuksien mukaan tavallisesti kolmesta kahteenkymmeneen, mutta on nähty myös yli 50 yksilön laumoja.lähde? Joskus saattaa kesälläkin liittyä yhteen pienempiä laumoja, jolloin samassa laumassa saattaa olla useita satoja kulaaneita. Lopulta laumat taas eroavat ja jokaista laumaa johtaa yksi ehdottoman itsevaltias ori. Tammat hakeutuvat vahvan ja itsevarman orin ympärille, jotta jälkikasvu saisi mahdollisimman vahvat geenit.lähde?
Kulaanit saattavat elää samassa laumassa myös muiden eläinlajien kanssa. Kerrotaan niitä joskus nähdyn korkealla vuoristoissa villilampaiden, tiibetingasellien ja villien nautojen seurassa samaan tapaan kuin seeprat ja antiloopit laiduntavat Afrikassa yhdessä.lähde? Alatasangoilla kulaanit ovat yhdessä saiga-antilooppien kanssa.lähde? Tällaiset yhteiset laumat lisäävät eläinten turvallisuutta, koska laumassa on silloin enemmän valppaita silmäpareja tarkkailemassa vihollisia. Kaikille myös riittää ruokaa, koska hevosensukuiset eläimet syövät erilaista heinää kuin märehtijät.
Onageria eli persianvilliaasia (Equus hemionus onager) on aiemmin pidetty omana lajinaan Equus onager, mutta nykyisin sen katsotaan olevan yksi aasianvilliaasin alalajeista.[2] Onageria esiintyi aiemmin Intian länsiosissa aina Ukrainaan saakka. Nykyään viimeiset laumat elävät Iranissa, joskin niitä on istutettu myös Saudi-Arabiaan[1]. Onageri on yleensä hiekanvärinen ja sen selässä on häntään ulottuva musta siimakuvio. Onageri on voimakas ja kestävä, joten sitä on runsaasti risteytetty kesyaasirotujen kanssa näiden ominaisuuksien parantamiseksi.lähde?
Onageri kesytettiin varhain Mesopotamiassa, mutta hevosen tai aasin kaltaista todellista kotieläintä siitä ei koskaan tullut.lähde?
Intianvilliaasia (Equus hemionus khur) ovat eräät tutkijat pitäneet itsenäisenä lajina, mutta toistaiseksi se luokitellaan vielä aasianvilliaasin alalajiksi.[2] Sitä tavataan vain Intiassa, jossa se on uhanalainen.[1]
Lähi-idässä ja Arabian niemimaalla elänyt syyrianvilliaasi (Equus hemionus hemippus) on kuollut sukupuuttoon.[2] Viimeiset havainnot siitä ovat vuodelta 1927.[1]
Aasianvilliaasi (Equus hemionus) on Aasiassa elävä hevoseläin, jonka tieteellisestä luokittelusta on ollut monenlaisia näkemyksiä. Esimerkiksi kulaani ja onageri on toisinaan luokiteltu erillisiksi lajeiksi. Nykyisin yleensä katsotaan, että kaikki Aasiassa tavattavat villiaasit paitsi kiangi (Equus kiang) ovat aasianvilliaasin alalajeja. Näitä aasialaisia villiaaseja on aikaisemmin sanottu puoliaaseiksi, koska ne muistuttavat hevosen ja afrikanvilliaasin välimuotoa.
Aasianvilliaasi on lajina silmälläpidettävä, ja sen alalaji syyrianvilliaasi on jo kuollut sukupuuttoon.
Villiaasi on aroeläin. Se tarvitsee säännöllisesti vettä, vaikka tuleekin toimeen niukalla ravinnolla. Aasit kestävät niin kylmiä lumimyrskyjä kuin kuumia hiekkamyrskyjäkin. Villiaasien suurin vihollinen on ihminen, maatalouden vuoksi aasit ovat joutuneet ahtaammalle, mutta myös sudet tappavat yksin joutuneita aaseja.
