nimet breadcrumb-navigoinnissa
A large (34-47 inches) wader, the Wood Stork is most easily identified by its white body, black wing edges, and large bald head. In flight, this species is easily separated from cranes by its short neck, from egrets by its ability to hold its neck extended in flight (as opposed to folding it back on its body), and from ibises by its extremely long legs. In fact, with its bald head and soaring flight, this species is more easily mistaken for a vulture than for any wader. Male and female Wood Storks are similar to one another in all seasons. The Wood Stork primarily breeds in the American tropics from southern Mexico and the Caribbean south to tropical portions of South America. In North America, this species is a local breeder and uncommon winter resident from south Florida north to coastal South Carolina. Non-breeding and post-breeding birds may wander widely during late summer, when they may turn up as far north as the Mid-Atlantic region and New England. Wood Storks breed in freshwater and brackish wetlands surrounded by trees, which this species uses to nest and roost colonially. In the non-breeding season, this species may be found in a number of wetland habitats ranging in size from large expanses of marshland to small ponds and canals. Wood Storks primarily eat small fish, but may also eat small quantities of insects and other small animals when available. Wood Storks may be best observed wading in shallow water, where they may be seen plunging their bills into the water to catch fish. It is also possible to see Wood Storks at their nest trees, especially when they return to roost at sunset, or while soaring singly or in small groups high above marshland. Wood Storks are primarily active during the day.
Amerikaniibishaikara (Mycteria americana)[2] on suuri amerikkalainen haikaralaji, joka kuuluu kattohaikaroiden heimoon. Sen vanhempi suomenkielinen nimi on metsähaikara.[3] Nimestään huolimatta amerikaniibishaikara ei kuulu iibisten heimoon, kuten eivät muutkaan iibishaikarat. Lajilla ei ole alalajeja.
Aikuinen yksilö on suuri, pituudeltaan 83–115 senttimetriä. Tyypillisesti koiraat painavat 2,5–3,3 kilogrammaa ja naaraat noin 2,0–2,8 kilogrammaa. Suuret koiraat voivat painaa jopa 4,5 kiloa. Linnun höyhenet ovat suurimmilta osin valkoisia. Jalat ovat mustat tai harmaat, mutta jalkojen alaosa on vaaleanpunainen. Pää on tummanruskea ja kalju, naama musta.
Amerikaniibishaikara on suurisiipinen lintu ja lentää kaula ojossa ja jalat avattuina. Lennossa siipien mustat takareunat näkyvät selvästi.
Amerikaniibishaikara pesii suuressa osassa Etelä- ja Keski-Amerikkaa sekä Karibian aluetta. Laji on ainoa haikara, joka nykyisin pesii Pohjois-Amerikassa. Yhdysvalloissa amerikaniibishaikara pesii uhanalaisena Floridassa, Georgiassa ja Etelä-Carolinassa. Hiljattain on havaittu linnun elävän myös Pohjois-Carolinassa. Maailmanlaajuisesti IUCN on katsonut lajin olevan uhanalaisuusluokitukseltaan elinvoimainen.
Yhdysvalloissa amerikaniibishaikara suosii sypressipuita ja soita.
Amerikaniibishaikarat rakentavat suuret pesänsä puihin. Yhdessä puussa voi pesiä jopa 25 lintua. Normaalisti naaras munii 3–5 munaa. Munia haudotaan 27–32 päivää, ja sekä naaras että koiras osallistuvat hautomiseen. Poikaset painavat noin 60 grammaa. Kilpailu ravinnosta on tiukkaa, ja jos ruokaa on vähän, vain vanhimmat poikaset selviävät. Viikon vanhat poikaset ruokitaan noin 15 kertaa päivässä, ja ne kasvavat nopeasti. 14 päivän jälkeen kuoriutumisesta poikaset painavat kymmenen kertaa enemmän kuin kuoriutuessaan. 28 päivän kohdalla kukin on 25 kertaa painavampi. Pesimäaikana amerikaniibishaikarat tarvitsevat yli 180 kiloa kaloja ruokkiakseen itseään ja jälkeläisiä.
Amerikaniibishaikaroiden ravinto koostuu pääasiassa kaloista, sammakoista ja suurista hyönteisistä.
Amerikaniibishaikara (Mycteria americana) on suuri amerikkalainen haikaralaji, joka kuuluu kattohaikaroiden heimoon. Sen vanhempi suomenkielinen nimi on metsähaikara. Nimestään huolimatta amerikaniibishaikara ei kuulu iibisten heimoon, kuten eivät muutkaan iibishaikarat. Lajilla ei ole alalajeja.
