Pikkupäistärkoi (Eriocrania cicatricella) on pieni, päistärkoihin kuuluva, kevään perhoslaji. Se on Suomessa heimonsa yleisimpiä ja laajimmalle levinneitä lajeja.
Muiden heimon lajien tapaan pikkupäistärkoita on vaikea erottaa lähilajeista. Erityisen samannäköinen laji on hakaspäistärkoi (Eriocrania unimaculella), eikä lajeja voi välttämättä erottaa toisistaan ilman koirasperhosen genitaalipreparaatin tutkimista mikroskoopilla.[1]
Etusiivet ovat pääasiassa metallinkiiltoisen punavioletit, mutta niissä on runsaasti kullanväristen suomujen muodostamaa kirjailua. Etusiiven takareunassa on useimmilla perhosilla keltainen, kolmi- tai nelikulmainen täplä. Takasiivet ovat ruskeat, kärkeä kohti punertavat ja niiden keskiosassa siipisuomut ovat noin kuusi kertaa leveyttään pitempiä. Sekä etu- että takasiipiä reunustavat ripset ovat tasaisen tummanharmaita. Naaraan takaruumiin viidennen jaokkeen vatsakilven nystyt ovat suuremmat kuin neljännen jaokkeen vatsakilven nelikulmaiset, läpikuultavat kohdat. Tuntosarvet ovat alle puolet etusiiven pituudesta. Päälaella on harmaiden karvojen muodostama tupsu. Siipiväli on 9–12 mm.[1][2][3]
Toukka on kokonaan valkoinen, vain suuosat ovat ruskeat.[4]
Levinneisyysalue kattaa Pohjois- ja Keski-Euroopan ja ulottuu idässä Venäjälle.[5] Suomessa laji on varsin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, ja sitä tavataan ainakin Etelä-Lappiin saakka. Pohjoisempaa on kuitenkin erillishavaintoja aina Kilpisjärveä myöten. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena huhtikuun puolivälistä toukokuun loppupuolelle.[6]
Pikkupäistärkoin voi tavata keväällä kaikenlaisilla koivuja kasvavilla paikoilla. Perhoset lentävät päivisin. Toukka elää kesäkuun alkupuolella lehteen tekemässään laikkumiinassa, kunnes pudottautuu jo parin viikon jälkeen maahan talvehtimaan ja koteloitumaan.[5]
Toukka elää koivuilla (Betula).
Pikkupäistärkoi (Eriocrania cicatricella) on pieni, päistärkoihin kuuluva, kevään perhoslaji. Se on Suomessa heimonsa yleisimpiä ja laajimmalle levinneitä lajeja.
