dcsimg

Puistotiainen ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Puistotiainen (Baeolophus bicolor) on tiaisten heimoon kuuluva yleinen pohjoisamerikkalainen varpuslintu.

Koko ja ulkonäkö

Linnun pituus on 15–17 cm ja paino keskimäärin 21 g. Se on päältä harmaanruskea ja vatsapuolelta vaalea, sillä on kapea töyhtö ja punertavat kupeet. Sukupuolet ovat samanvärisiä.

Esiintyminen

Puistotiaiset elävät Yhdysvaltain itäosassa ja Kanadan kaakkoisosassa noin kolmen miljoonan neliökilometrin alalla. Populaatio on kooltaan noin 12 miljoonaa yksilöä. Laji on paikkalintu, joka on suuresti runsastunut 1940-luvulta lähtien ja levittäytynyt mantereen itärannikolle ja kohti pohjoista.

Elinympäristö

Puistotiaiset asuvat lehti- ja sekametsissä, etenkin soistuneissa jokien ja soiden reunametsissä. Ne ovat yleisiä myös puistoissa, puutarhoissa ja pensaikoissa.

Lisääntyminen

Pesä on puunkolossa, pöntössä tai lähes minkälaisessa kolossa tahansa 1–30 metriä korkealla. Naaras munii 5–8, keskimäärin 6,5 munaa, joita se hautoo 13–17 päivää. Poikaset kuoriutuvat samanaikaisesti ja jättävät pesän lentokykyisinä 17–18 päivää vanhoina. Ne saattavat joskus auttaa vanhempiaan toisen pesyeen poikasten hoidossa myöhemmin kesällä.

Ravinto

Puistotiaisen ruokavalio koostuu hyönteisistä, hämähäkeistä ja muista pienistä selkärangattomista sekä marjoista ja siemenistä.

Lähteet

  • ADW (englanniksi)

Viitteet

  1. BirdLife International: Baeolophus bicolor IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.2.2014. (englanniksi)
license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Puistotiainen: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Puistotiainen (Baeolophus bicolor) on tiaisten heimoon kuuluva yleinen pohjoisamerikkalainen varpuslintu.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI