Doncella puntiada (Melitaea cinxia) ye un lepidópteru ropalóceru de la familia Nymphalidae.[1][2] [3]
Melitaea cinxia dosal
△ Melitaea cinxia ventral
Canesba
Estiéndese pol Marruecos, oeste d'Argélia, Europa, Turquía, Libano, Rusia, norte del Kazakstán y Mongolia. A la península Ibérica alcuéntrase en sierres de la metá norte y del suroeste.[2][4] vuela n'Asturies.
Tien un hábitat diversu: zones yerboses con flores, marxes de cultivu, escamplaes de monte, fasteres abiertes.
La gata aliméntase de delles especies de Plantago, Centaurea y Veronica teucrium.[2]
Univoltina n'África una xeneración ente finales d'abril y xunu. Al norte, centru y oeste d'Europa tamién una sola xeneración ente principios de mayu y medios de xunetu; al sudeste d'Europa una xeneración ente finales d'abril y empiezos d'agostu, ente qu'en zones más templaes hai dos, Viboltina: la primera en mayu y xunu y la segunda n'agostu y setiembre.
Envierna como canesba, en grupos.[2]
Doncella puntiada (Melitaea cinxia) ye un lepidópteru ropalóceru de la familia Nymphalidae.
El damer puntejat (Melitaea cinxia)[2] és un lepidòpter ropalòcer de la família Nymphalidae.[3]
Damer puntejat
△ Damer puntejat
Eruga
S'estén pel Marroc, oest d'Argèlia, Europa, Turquia, Liban, Rússia, nord del Kazakhstan i Mongòlia. A la península Ibèrica es troba en serres de la meitat nord i del sud-oest.[3]
Divers: zones herboses amb flors, marges de cultiu, clars de bosc, etc. L'eruga s'alimenta de diverses espècies de Plantago, Centaurea i Veronica teucrium.[3]
A Àfrica una generació entre finals d'abril i juny. Al nord, centre i oest d'Europa també una sola generació entre principis de maig i mitjans de juliol; al sud-est d'Europa una genració entre finals d'abril i començaments d'agost, mentre que en zones més càlides n'hi ha dues: la primera al maig i juny i la segona a l'agost i setembre. Hiberna com a eruga, en grups.[3]
El damer puntejat (Melitaea cinxia) és un lepidòpter ropalòcer de la família Nymphalidae.
Glöyn byw sy'n perthyn i urdd y Lepidoptera yw britheg Glanville, sy'n enw benywaidd; yr enw lluosog ydy brithegion Glanville; yr enw Saesneg yw Glanville Fritillary, a'r enw gwyddonol yw Melitaea cinxia.[1][2] Mae i'w gael yng nghanol a de Ewrop a rhannau o Asia a Gogledd Affrica. Dim ond ar arfordir Ynys Wyth y mae i'w chael yng ngwledydd Prydain, er fod olion iddi fyw mor bell i'r gogledd â Swydd Lincoln yn y 19g. Daw ei enw o enw yr Arglwyddes Eleanor Glanville, naturiaethwraig o'r 17fed a'r 18g o Swydd Lincoln.
Yn flynyddol, gwelir gostyngiad yn y niferoedd. Ceir un genhedlaeth yn unig ac mae'n gaeafgysgu fel siani flewog. Ei phrif fwy ydy Plantago a Veronica.
Gellir dosbarthu'r pryfaid (neu'r Insecta) sy'n perthyn i'r Urdd a elwir yn Lepidoptera yn ddwy ran: y gloynnod byw a'r gwyfynod. Mae'r dosbarthiad hwn yn cynnwys mwy na 180,000 o rywogaethau mewn tua 128 o deuluoedd.
Wedi deor o'i ŵy mae britheg Glanville yn lindysyn sydd yn bwyta llawer o ddail, ac wedyn mae'n troi i fod yn chwiler. Daw allan o'r chwiler ar ôl rhai wythnosau. Mae pedwar cyfnod yng nghylchred bywyd glöynnod byw a gwyfynod: ŵy, lindysyn, chwiler ac oedolyn.
Glöyn byw sy'n perthyn i urdd y Lepidoptera yw britheg Glanville, sy'n enw benywaidd; yr enw lluosog ydy brithegion Glanville; yr enw Saesneg yw Glanville Fritillary, a'r enw gwyddonol yw Melitaea cinxia. Mae i'w gael yng nghanol a de Ewrop a rhannau o Asia a Gogledd Affrica. Dim ond ar arfordir Ynys Wyth y mae i'w chael yng ngwledydd Prydain, er fod olion iddi fyw mor bell i'r gogledd â Swydd Lincoln yn y 19g. Daw ei enw o enw yr Arglwyddes Eleanor Glanville, naturiaethwraig o'r 17fed a'r 18g o Swydd Lincoln.
Yn flynyddol, gwelir gostyngiad yn y niferoedd. Ceir un genhedlaeth yn unig ac mae'n gaeafgysgu fel siani flewog. Ei phrif fwy ydy Plantago a Veronica.
Okkergul pletvinge (Melitaea cinxia) er en sommerfugl i Takvingefamilien. Den er temmelig almindeligt udbredt i nogle dele af Europa, Nordafrika og østpå gennem Lilleasien og tempereret Rusland til Amur. I Danmark findes den især i Jylland og langs Sjællands nordkyst. Okkergul pletvinge er gået meget tilbage i det 20. århundrede. Arten ses på tørre overdrev, hvor larven især lever af lancetbladet vejbred.
Okkergul pletvinge
△ Okkergul pletvinge
Larve
Okkergul pletvinge (Melitaea cinxia) er en sommerfugl i Takvingefamilien. Den er temmelig almindeligt udbredt i nogle dele af Europa, Nordafrika og østpå gennem Lilleasien og tempereret Rusland til Amur. I Danmark findes den især i Jylland og langs Sjællands nordkyst. Okkergul pletvinge er gået meget tilbage i det 20. århundrede. Arten ses på tørre overdrev, hvor larven især lever af lancetbladet vejbred.
Der Wegerich-Scheckenfalter (Melitaea cinxia) ist ein Schmetterling aus der Familie der Edelfalter (Nymphalidae). Das Artepitheton leitet sich von Cinxia, einem Beinamen der Juno aus der griechischen Mythologie ab.[1]
Die Falter erreichen eine Flügelspannweite von 33 bis 40 Millimetern. Sie haben gelbbraune bis orangebraune Flügeloberseiten, die mit einem schwarzen Gittermuster gezeichnet sind. Der Außenrand der Flügel ist weiß. Nahe dem Hinterrand der Hinterflügel finden sich vier bis fünf orange Felder, die schwarz gekernt sind. Die Unterseiten der Hinterflügel sind weiß mit zwei breiten, orangen Querbinden. Die Binden sind schwarz eingerahmt und es finden sich auch in den weißen Bereichen dazwischen zahlreiche schwarze Flecken. Auf der hinteren Binde sind, wie auf der Vorderseite, die orangen Flächen schwarz gekernt.[2]
Wegerich-Scheckenfalter
△ Wegerich-Scheckenfalter
Raupe
Die Raupen werden ca. 25 Millimeter lang und haben zahlreiche, kurze, schwarze Dornen. Sie sind fast ganz schwarz gefärbt und habe wenige weiße, in Querreihen angeordnete weiße Punkte. Ihr Kopf ist rot.[2]
Die Tiere leben in fast ganz Europa, außer im Norden und Teilen der Iberischen Halbinsel, in Teilen von Nordwestafrika, in der Türkei, in Russland, dem Norden Kasachstans und der Mongolei. In Europa kann man sie bis in einer Höhe von 2000 m finden, in Nordafrika sogar bis auf 2600 m.[3] In Deutschland sind sie noch in manchen Mittelgebirgen und warmen Stellen in den Alpen vorkommend, wurden aber auch noch 2008 in einer Kurzumtriebsplantage im brandenburgischen Cahnsdorf aufgefunden[4]. Sie leben in offenen und trockenen Gebieten, wie z. B. Trockenrasen, Magerwiesen, Ödland und auch an Waldrändern. Diese Art war früher eine der häufigsten Scheckenfalter und allgegenwärtig. Mittlerweile sind sie aber fast überall selten und wird als stark gefährdet eingestuft.[2]
Die Falter sind wärmeliebend und sonnen sich gerne am Boden sitzend. Sie fliegen jährlich in einer Generation je nach Region von Ende April bis Anfang August, im Süden bzw. warmen Gebieten fliegen sie aber auch in zwei von Mai bis Juni und von August bis September.[3]
Die Raupen ernähren sich vor allem von Spitzwegerich (Plantago lanceolata) und von anderen Wegericharten, aber auch von Großem Ehrenpreis (Veronica teucrium), Kleinem Habichtskraut (Hieracium pilosella) und Wiesen-Flockenblume (Centaurea jacea).[2]
Die Weibchen legen ihre Eier in mehrschichtigen Häufchen auf der Unterseite der Futterpflanzen ab. Die daraus schlüpfenden Raupen leben gesellig in einen Gespinst und überwintern darin halbwüchsig. Die Raupen sind zunächst braungrau und haben hellbraune Dornen, der Kopf ist braun. Nach der dritten Häutung ist die Grundfarbe schwarz. Zwischen den Segmenten befinden sich silbriggraue Flecken und die Dornen sind jetzt schwarz. Der Kopf ist dunkelrot. Nach der Überwinterung vereinzeln sie sich rasch und sind nach einer weiteren Häutung bald ausgewachsen. Sie verpuppen sich im April oder Mai nahe dem Boden zu einer, in einem lockeren Gespinst versponnenen braungrauen Stürzpuppe, die mehrere stumpfe abgerundete orange Dornen aufweist.[5]
Der Wegerich-Scheckenfalter (Melitaea cinxia) ist ein Schmetterling aus der Familie der Edelfalter (Nymphalidae). Das Artepitheton leitet sich von Cinxia, einem Beinamen der Juno aus der griechischen Mythologie ab.
De Fjildparlemoerflinter (Melitaea cinxia) is in flintersoarte yn it skaai fan de Melitaea .
De fjildparlemoerflinter is sûnt 1995 yn Nederlân ferdwûn as stânflinter. Dochs wurdt de flinter yn Limburch sa út en troch sjoen. De fjildparlemoerflinter hâldt fan krûdige, skrale greiden. It lân moat rommelich wêze.
Op de reade list stiet de flinter as slim bedrige.
De flinter fljocht fan heal maaie oant heal juny. De flinters fleane allinnich as de sinne skynt. Se binne faak te sjen by plakken mei in soad nektar. Fljocht altyd yn 1 generaasje.
De wjuklingte is likernôch 16 oant 21 mm. De boppekant fan de wjukken is by de mantsjes oranje brún. It wyfke hat mear plakken op de wjukken. De ûnderkant fan de wjukken binne krêmkleurich mei oranje streken en swarte plakken.
Fjildparlemoerflinter
△ Fjildparlemoerflinter
De aaikes wurde yn groepkes troch it wyfke ôfset. Sy docht dat op in lytse weardplant, lizzend ûnder in blêd. De rûp oerwinteret as in healwaaks rûp. Se oerwinterje yn groepkes yn speazelnesten. It ferpopkjen fynt plak yn de dichte fegetaasje.
De rûp fret fan de smelle weegbree.
De Fjildparlemoerflinter (Melitaea cinxia) is in flintersoarte yn it skaai fan de Melitaea .
The Glanville fritillary (Melitaea cinxia) is a butterfly of the family Nymphalidae. It is named for the naturalist who discovered it and the checkerboard pattern on its wings. These butterflies live in almost all of Europe, especially Finland, and in parts of northwest Africa. They are absent from the far north of Europe and parts of the Iberian Peninsula. To the east they are found across the Palearctic (in Turkey, Russia, northern Kazakhstan and Mongolia).
It has been discovered that this butterfly only mates one time in June or July and lays its eggs. It does not provide any protection to these eggs or care for the offspring. As adults, the Glanville fritillaries are short-lived; they spend most of their lives as caterpillars. As caterpillars, Glanville fritillaries enter a stage of diapause, which is a period of suspended development, during the winter time.[4]
The spiked speedwell and ribwort plantain are the Glanville fritillary's preferred plants to lay eggs and to eat as larvae. Female butterflies will show a preference for one plant species over the other when deciding where to lay their eggs, but the caterpillars have no preference once they hatch. After entering the adult phase the fritillaries feed on nectar of the spiked speedwell and ribwort plantain, among others.
This species of butterfly is at risk of population decline because it is not a migratory species. Though widespread, populations in Finland are at risk because they are not able to travel great distances as easily as other species, such as monarchs, if their environment should suddenly become unsuitable.[5][6]
The word fritillary refers to the checkered pattern of the butterfly's wings, which comes from the Latin word fritillus which means "dicebox". The name "Glanville" comes from the naturalist who discovered it, Lady Eleanor Glanville,[7] who was an eccentric 17th- and 18th-century English butterfly enthusiast – a very unusual occupation for a woman at that time. She was the first to capture British specimens in Lincolnshire during the 1690s.[8] A contemporary wrote
This fly took its name from the ingenious Lady Glanvil, whose memory had like to have suffered for her curiosity. Some relations that was disappointed by her Will, attempted to let it aside by Acts of Lunacy, for they suggested that none but those who were deprived of their senses, would go in Pursuit of butterflies.
— Moses Harris, 1776, [9]
The Glanville fritillary is found across Europe and temperate Asia. It is most commonly found on Åland (Finland), which host a network of about 4,000 dry meadows, the fritillary's ideal habitat.[10] These butterflies commonly inhabit open grassland at an elevation of 0–2,000 metres (0–6,562 ft) above sea level.[11]
In the UK the Glanville fritillary occurs only on soft undercliff and chine grassland and where its main larval food plant Plantago lanceolata (English plantain) occurs in abundance on sheltered, south facing slopes. The Glanville fritillary is a highly restricted species within the UK, being confined to the Isle of Wight and even there being largely limited to the southern coast.[12] It also occurs in the Channel Islands, and since 1990 there has been a mainland site on the Hampshire coast, possibly the result of an introduction. There are small introduced populations on the Somerset coast and two in Surrey: one near Wrecclesham, and one at a nature reserve in Addington, near Croydon.
Historic UK records suggest a distribution which went as far north as Lincolnshire. However, by the middle of the 19th century the Glanville fritillary was known only from the Isle of Wight and the coast of Kent between Folkestone and Sandwich. It became extinct in Kent by the mid-1860s.
Melitaea cinxia has a wingspan of about 33–40 millimetres (1.3–1.6 in).[13] These medium-sized butterflies have orange, black and white "checkerspot" forewings. On the upper side of the hindwings they have a row of black dots. The hindwings have white and orange bands and a series of black dots inside them, also clearly visible on the reverse. Females are usually more dull than males with more developed black dots.[13] In Seitz it is described - M. cinxia L. (65 e, f). Above uniformly pale yellowish red, marked with black, somewhat recalling a chess-board, the white fringes being checkered. A row of heavy black dots in the submarginal row of spots on the hindwing is characteristic. Excepting the pale yellow black-dotted apex, the forewing beneath uniformly reddish leather-yellow, with dispersed blackspots, which vary in number. The species though of wide distribution, has not developed into many races.[14]
Caterpillars are about 25 mm long with a reddish-brown head and a spiny black body with small white dots.[13]
Melitaea cinxia is rather similar to the heath fritillary (Melitaea athalia), but the beige and orange bands on the underwings are distinctive. Moreover, the latter one has no spots on the upperside of the hindwings.[8][13]
Upperside
Underside
After hatching, Glanville fritillary caterpillars live in gregarious sibling groups. They feed on their host plant, either Plantago lanceolata (ribwort plantain) or Veronica spicata (spiked speedwell). Adult females prefer one plant over the other when choosing where to lay their eggs, but the larvae do not have a feeding preference for either plant when they are born.[15]
As an attempt to fend off predators and parasitoids, the spiked speedwell emits volatile organic compounds (VOCs) when threatened. Some researchers found that this plant species has two different defenses for when it is being fed on and when a butterfly is in oviposition. The oviposition of the butterfly on this plant was able to induce the increase of two ketones (6-methyl-5-hepten-2-one and t-geranylacetone) and the suppression of green leaf volatiles (GLVs).[16]
Adult Glanville fritillaries have a diet that consists solely of nectar. It has been shown that larvae with higher amounts of iridoid glycosides have better defense against parasitoids and bacterial pathogens.[17]
Adult Glanville fritillaries take flight, mate, and lay their eggs from June to early July. During this time it has been found that females only mate once. Females also tend to mate in their natal groups before dispersing with a mate to lay their eggs in a different population. This dispersal helps induce genetic flow between populations on the fragmented meadows of the Åland Islands.[4]
A female Glanville fritillary will lay as many as 10 clutches of eggs in her lifetime. These clutches can range in size from 50 up to 300 eggs and are laid on the underside of the larval food plant of either Plantago lanceolata (ribwort plantain) or Veronica spicata (spiked speedwell).[18] After hatching, the caterpillars feed on their host plants until the end of the summer where they spin a "winter nest" to diapause. When winter is over they emerge from their nest to feed again before pupating around the beginning of May. A month later, the adult fritillaries emerge and go about their adult lives of feeding, mating, and laying eggs.[18]
In the Glanville fritillary, clutch size is highly important as larval survival depends on groups size. Thus, understanding the different factors that contribute to clutch size is important in developing an understanding of population dynamics and life cycle.[19]
Clutch size is inversely related to the size of the clutches previously laid, meaning that the more eggs a female lays in years prior, the fewer eggs will be in the present clutch. Further, it is known that clutch sizes decrease with the age of the female. This is thought to be due to resource depletion over time in the female, potentially from high investment in earlier clutches.[19]
Clutch size also increases with increased intervals between oviposition. Typical Glanville fritillary oviposition occurs once every two days.
Glanville fritillary females vary in their PGI, a glycolytic enzyme, genotype. The genotype of the female influences the time of day that she is active, which also influence her ability to lay larger clutches. Heterozygote females are able to operate earlier in the day compared to all other genotypes. Further, females with a Pgi-f allele are able to begin oviposition earlier in the day and are also able to lay larger clutch sizes. The Pgi-f allele contributes to a higher metabolic rate and the ability for females to take advantage of the climate of the early day - both of which factors allow for increased clutch size.[19]
Caterpillar
Pupa
Imago
Glanville fritillary eggs and pupae are often parasitized by several species of parasitoids. Two specialist species:[20]
And several generalist species:
And has several hyperparasitoids[22]
The parasitoid C. melitaearum can be extremely detrimental to Glanville fritillary populations if it is able to become well established. This species is able to increase its own parasitism if the fritillary population is also increasing in size and age, but will decrease if said population becomes isolated. Thus, in well established fritillary populations there is a risk of local extinction by the C. melitaearum parasitoid.[20]
Subspecies include:
As the global temperature of the Earth warms each year, many butterfly species are forced to shift northward in order to keep living in their preferred climates. Scientists have found that migratory species, such as monarch butterflies, are better able to adapt to the rising temperatures than sedentary species, such as Glanville fritillaries.[5] Glanville fritillaries will migrate around the Åland Islands to different habitat patches, but they will not embark on great transcontinental seasonal migrations like other butterflies do.[6] Because of this they are very susceptible to climate change, which is something to keep in mind when considering plans to aid in the conservation of this species.
This butterfly is not currently listed as threatened in Europe, but its UK BAP status is Priority Species. The NERC act of England lists it as species of principal importance. Its Butterfly Conservation priority is high, so this is a butterfly likely to be increasingly threatened in the coming years.[23]
Cinxia (from Latin) - belted (cinctus - belt). The name reflects the appearance of the butterfly.
This article incorporates text from this source, which is in the public domain. The Glanville fritillary (Melitaea cinxia) is a butterfly of the family Nymphalidae. It is named for the naturalist who discovered it and the checkerboard pattern on its wings. These butterflies live in almost all of Europe, especially Finland, and in parts of northwest Africa. They are absent from the far north of Europe and parts of the Iberian Peninsula. To the east they are found across the Palearctic (in Turkey, Russia, northern Kazakhstan and Mongolia).
It has been discovered that this butterfly only mates one time in June or July and lays its eggs. It does not provide any protection to these eggs or care for the offspring. As adults, the Glanville fritillaries are short-lived; they spend most of their lives as caterpillars. As caterpillars, Glanville fritillaries enter a stage of diapause, which is a period of suspended development, during the winter time.
The spiked speedwell and ribwort plantain are the Glanville fritillary's preferred plants to lay eggs and to eat as larvae. Female butterflies will show a preference for one plant species over the other when deciding where to lay their eggs, but the caterpillars have no preference once they hatch. After entering the adult phase the fritillaries feed on nectar of the spiked speedwell and ribwort plantain, among others.
This species of butterfly is at risk of population decline because it is not a migratory species. Though widespread, populations in Finland are at risk because they are not able to travel great distances as easily as other species, such as monarchs, if their environment should suddenly become unsuitable.
La doncella punteada (Melitaea cinxia) es un lepidóptero ropalócero de la familia Nymphalidae.[1][2][3]
Melitaea cinxia dorsal
△ Melitaea cinxia ventral
Oruga
Se extiende por Marruecos, oeste de Argelia, Europa, Turquía, Líbano, Rusia, norte del Kazajistán y Mongolia. En la península ibérica se encuentra en sierras de la mitad norte y del suroeste.[2][4]
Diverso: zonas herbosas con flores, márgenes de cultivo, claros de bosque, laderas abiertas.
La oruga se alimenta de varias especies de Plantago, Centaurea y Veronica teucrium.[2]
Univoltina en África una generación entre finales de abril y junio. Al norte, centro y oeste de Europa también una sola generación entre principios de mayo y medios de julio; al sudeste de Europa una generación entre finales de abril y comienzos de agosto, mientras que en zonas más cálidas hay dos, (bivoltina) la primera en mayo y junio y la segunda en agosto y septiembre. Hiberna como oruga, en grupos.[2]
La doncella punteada (Melitaea cinxia) es un lepidóptero ropalócero de la familia Nymphalidae.
Täpläverkkoperhonen (Melitaea cinxia) on täpläperhosiin kuuluva päiväperhonen. Se viettää suuren osan elämästään toukkana, toukkaryhmän kutoman seittipesän sisällä. Aikuinen perhonen lentää vain muutamia viikkoja kesä-heinäkuussa. Suomessa lajia tavataan vain Ahvenanmaalla.
Täpläverkkoperhonen on nimensä mukaisesti lähinnä mustan ja oranssin väristen täplien kirjailema päiväperhonen, jonka siipien kärkiväli on noin 30–40 millimetriä. Siipien alapinnan värityksessä on runsaammin myös valkoisia alueita. Toukat ovat heinä-elokuussa ruskeansävyisiä, tiheään karvaisia ja noin yhden senttimetrin mittaisia. Neljännestä nahanluonnista lähtien yleisväritys on musta, kevyesti vaaleajuovainen. Pää on selvästi punainen, pituutta koteloitumaan valmiilla toukalla voi olla pari senttiä.
Täpläverkkoperhonen
△ Täpläverkkoperhonen
Toukka
Täpläverkkoperhosen levinneisyys ulottuu Pohjois-Afrikasta Etelä- ja Keski-Euroopan kautta Fennoskandian eteläosiin ja sieltä leveähkönä vyöhykkeenä aina Kiinaan asti. Monilla alueilla esiintyminen on kuitenkin paikoittaista ja laji on vähentynyt lähes koko esiintymisalueellaan.
Suomessa täpläverkkoperhosen levinneisyys rajoittuu nykyisin pelkästään Ahvenanmaalle. Vielä 1960-luvulla sitä tavattiin paikoitellen myös Lounais-Suomesta, mutta nämä kannat ovat hävinneet mahdollisesti muuttuneiden maanviljelystapojen seurauksena[1]. Suomen lähialueilta perhosta on tavattu myös Suomenlahden saarilta (Suursaari, Pieni Tytärsaari) ja Karjalankannakselta.
Ahvenanmaalla aikuisia täpläverkkoperhosia voi tavata kesäkuun alusta heinäkuun puoleenväliin ulottuvalla jaksolla.
Täpläverkkoperhonen viihtyy kuivilla kedoilla, joilla kasvaa toukan ravintokasveja. Usein tällaisia alueita löytyy niin kutsutuista kulttuuriympäristöistä ihmisasutuksen lähistöltä, kuten pihoista, vanhoilta laitumilta ja peltojen sekä teiden reunoilta.
Täpläverkkoperhosnaaras munii kesäkuussa usean sadan munan ryhmiä ravintokasvien lehtien alapinnoille. Yhteensä yksi naaras voi munia jopa tuhat munaa. Munat kuoriutuvat 2–4 viikon kuluttua munimisesta. Toukat elävät koko toukka-aikansa ryhmissä kutomansa seittirakennelman suojissa, ryhmästä erilleen joutuneen toukan tai jopa liian pienen toukkaryhmän selviäminen talvesta on epätodennäköistä. Neljännen nahanluonnin jälkeen elokuun loppupuolella toukat kehräävät itselleen aiempaa tiheämmän talvipesän. Tähän asti ruskeat toukat muuttuvat tässä vaiheessa mustiksi. Tällä on merkitystä keväällä, jolloin aurinko lämmittää tehokkaasti ryhmässä paistattelevia mustia toukkia ja mahdollistaa niiden nopean kasvun. Toisinaan, mahdollisesti huonossa ravintotilanteessa, toukat voivat muuttua mustiksi ja valmistautua talvenviettoon jo kolmannen nahanluonnin jälkeen. Keväällä heti sään lämmettyä (maaliskuun lopussa tai huhtikuussa) toukat aloittavat taas maasta nousevien ravintokasvien syömisen. Luotuaan nahkansa vielä kahdesti ne hajaantuvat kasvillisuuden joukkoon ja koteloituvat, yleensä tämä tapahtuu toukokuun alkupuolella. Levinneisyysalueen eteläosissa täpläverkkoperhosella on vuosittain kaksi sukupolvea.
Täpläverkkoperhosen toukat käyttävät ravintonaan Plantaginaceae-heimoon kuuluvia kasveja, Suomessa pääravintokasveina ovat heinäratamo (Plantago lanceolata) ja tähkätädyke (Veronica spicata). Satunnaisesti myös muut ratamot ja tädykkeet kelpaavat ravinnoksi. Heinäratamo on yleisin pääravintokasvi myös muualla täpläverkkoperhosen levinneisyysalueella, mutta joidenkin populaatioiden tiedetään käyttävän pääasiallisesti esimerkiksi meriratamoa (Plantago maritima) ja loistotädykettä (Veronica teucrium). Aikuiset perhoset syövät kukkien mettä.
Täpläverkkoperhonen (Melitaea cinxia) on täpläperhosiin kuuluva päiväperhonen. Se viettää suuren osan elämästään toukkana, toukkaryhmän kutoman seittipesän sisällä. Aikuinen perhonen lentää vain muutamia viikkoja kesä-heinäkuussa. Suomessa lajia tavataan vain Ahvenanmaalla.
Mélitée du plantain
La Mélitée du plantain (Melitaea cinxia) est une espèce paléarctique de lépidoptères (papillons) de la famille des Nymphalidae.
L'imago de la Mélitée du plantain est un papillon de taille petite à moyenne. Le dessus des ailes a un fond fauve orangé, orné d'un quadrillage brun-noir, avec aux ailes postérieures une série de points noirs dans les taches fauves submarginales, qui permettent de reconnaître l'espèce. Le revers de l'aile postérieure présente une alternance de bandes transversales blanc-crème et orangées, délimitées par de fines lignes brunes.
Face dorsale — coll. MHNT.
Face ventrale — coll. MHNT.
Chenille.
Dessous d'un imago couvert de gouttes de rosée.
La chenille est principalement noire, avec des épines noires, des rangées transversales de points blancs, et la tête et les pattes rouge foncé[5]. Elle est observable sur ses différentes plantes hôtes à partir de la fin du mois de Mars au début du printemps, on note sa présence avec des températures supérieures à 15º C.
En fonction des régions, Melitaea cinxia produit soit une génération entre fin avril et fin juin, soit deux générations en mai-juin puis août-septembre[6].
L'espèce hiverne au stade de jeune chenille, dans une toile de soie.
Les plantes hôtes de la chenille sont nombreuses et varient en fonction des régions, avec notamment en Europe des Plantago, dont Plantago argentea, P. amplexicaulis, P. lanceolata, P. major, P. media et P. subutata, mais aussi Veronica spicata, Veronica teucrium et diverses Centaurea, et en Afrique du Nord Centaurea pullata et Scorzonera pygmaea[4],[6]. Par ailleurs cette chenille choisit aussi parfois le Camellia comme plante hôte (observation dans un jardin, Landes)
Melitaea cinxia est largement répandue dans l'écozone paléarctique. Elle est présente en Afrique du Nord, dans presque toute l'Europe, au Moyen-Orient, et à travers l'Asie tempérée jusqu'en Extrême-Orient russe[4].
En Afrique du Nord, elle est présente dans deux isolats, un au Maroc et un frontalier entre le Maroc et l'Algérie[réf. souhaitée]. En Europe, elle est répandue sur une grande partie du continent, mais est absente du Nord de la Grande-Bretagne (sauf l'Île de Wight), de l'Irlande et du Nord de la Scandinavie. En France métropolitaine, elle est présente dans presque tous les départements continentaux, mais est absente de Corse[7].
L'espèce se rencontre dans les prairies fleuries, jusqu’à plus de 2 500 m d'altitude.
Cette espèce, comme presque tous les papillons est en régression en Europe, probablement en raison de l'utilisation généralisée d'insecticides qui contaminent l'eau, l'air et les sols, mais aussi et notamment en raison de la fragmentation écologique de ses milieux.
La génétique des populations de Melitaea cinxia a été étudiée chez des populations reproductrices dans environ 4 000 prés secs des îles Åland, en Finlande. Les résultats ont montré[8] que ces populations subsistent dans un équilibre extinctions-recolonisations, avec environ seulement 500 habitats occupés chaque année (1/8e). Les variations induites par certaines modifications génétiques montrent[9],[10] que la configuration écopaysagère influence la diversité génétique et les chances de survie.
Sur des milieux comparables mais fragmentés, l’endogamie induit des difficultés de vol, de métabolisme et/ou de ponte (oviposition) qui ne semblent pas être attribuables à d'autres facteurs que la fragmentation du milieu[11]:
L'espèce actuellement appelée Melitaea cinxia a été décrite par le naturaliste suédois Carl von Linné en 1758, sous le nom initial de Papilio cinxia[12].
On recense entre autres les synonymes suivants[4] :
De nombreuses sous-espèces ont été décrites[4] :
En France, la Mélitée orangée est protégée dans la région Île-de-France par l'arrêté du 22 juillet 1993 relatif à la liste des insectes protégés en région Île-de-France complétant la liste nationale[13],[14].
Ce papillon figure sur un timbre-poste de l'île de Jersey de 1991 (valeur faciale : 15 p.).
Mélitée du plantain
La Mélitée du plantain (Melitaea cinxia) est une espèce paléarctique de lépidoptères (papillons) de la famille des Nymphalidae.
Rudgelsvė šaškytė (lot. Melitaea cinxia) – pleštekių (Nymphalidae) šeimos drugys. Skraido birželio – liepos mėn. sausose pamiškių pievose, tarp jaunų pušaičių.
Vikšrai paplitę ant gysločio, vanagės ir kitų žolinių augalų. Lėliukė su raudonomis dėmėlėmis.
Lietuvoje negausi rūšis. Paplitęs Europoje ir Azijoje. Vikiteka
Rudgelsvė šaškytė (lot. Melitaea cinxia) – pleštekių (Nymphalidae) šeimos drugys. Skraido birželio – liepos mėn. sausose pamiškių pievose, tarp jaunų pušaičių.
Vikšrai paplitę ant gysločio, vanagės ir kitų žolinių augalų. Lėliukė su raudonomis dėmėlėmis.
Lietuvoje negausi rūšis. Paplitęs Europoje ir Azijoje. Vikiteka
Mauragu pļavraibenis (latīņu: Melitaea cinxia) ir raibeņu dzimtas suga. Sastopama Palearktikas apgabalā. Kāpuri barojas uz šaurlapu ceļtekas, vidējās ceļtekas, vārpu veronikas, krasta veronikas, Centaurea pullata, Scorzonera pygmaea, Veronica macrostachya.[1]
Mauragu pļavraibenis (latīņu: Melitaea cinxia) ir raibeņu dzimtas suga. Sastopama Palearktikas apgabalā. Kāpuri barojas uz šaurlapu ceļtekas, vidējās ceļtekas, vārpu veronikas, krasta veronikas, Centaurea pullata, Scorzonera pygmaea, Veronica macrostachya.
De veldparelmoervlinder (Melitaea cinxia) is een vlinder uit de familie Nymphalidae (vossen, parelmoervlinders en weerschijnvlinders). De wetenschappelijke naam van de soort is, als Papilio cinxia, in 1758 door Carl Linnaeus gepubliceerd.
De vlinder heeft een voorkeur voor droge schrale graslanden in de buurt van bossen en is wijdverbreid in Azië, Noord-Afrika en Centraal- en Oost-Europa. De vliegtijd is van mei tot en met september.
De veldparelmoervlinder staat in de Nederlandse Rode lijst dagvlinders vermeld als ernstig bedreigd.
De waardplanten behoren tot de familie Plantaginaceae (weegbree).
Illustratie
Rups
De veldparelmoervlinder (Melitaea cinxia) is een vlinder uit de familie Nymphalidae (vossen, parelmoervlinders en weerschijnvlinders). De wetenschappelijke naam van de soort is, als Papilio cinxia, in 1758 door Carl Linnaeus gepubliceerd.
Prikkrutevinge (Melitaea cinxia) er en sommerfugl som tilhører den artsrike familien flikvinger (Nymphalidae). Denne sjeldne og truede arten har blitt inngående studert i Finland, noe som har ledet til ny kunnskap om såkalte metapopulasjoner.
En middelsstor sommerfugl (vingespenn 38 – 46 mm), oversiden med brungul grunnfarge og et brunt nettmønster. Forvingene er forholdsvis smale og tilspissede. Vingenes ytterkant er nesten helt jevn. Bakvingenes underside er hvit med at brunt nettmønster og to brede, brungule tverrstriper. Et godt kjennetegn er at fem av "rutene" på bakvingens overside har en mørk prikk i midten. Larven er svart med korte, svarte hår og troner. Den har to tverrbånd av hvite pigger på hvert kroppsledd, og hodekapselen er rødbrun.
Prikkrutevinge
△ Prikkrutevinge
larve
Larvene lever selskapelig på smalkjempe (Plantago lanceolata) eller veronika (Veronica spp.) som vokser på strandenger. De bygger store, teltlignende spinn og er derfor lette å registrere. Prikkrutevingen fantes tidligere så langt vest som Tvedestrand, men det ser ut til at det i dag bare finnes bestander noen få steder ved Oslofjorden i Norge. Den er oppført som kritisk truet på den norske rødlisten.
Prikkrutevingen har blitt studert gjennom mange år av populasjonsøkologer, først og fremst på Åland i Finland. Denne sjeldne og truede arten har en meget interessant bestandsstruktur. Bestanden består av mange nesten isolerte småbestander (lokalpopulasjoner) som til sammen danner en såkalt metapopulasjon. Hver lokalpopulasjon teller oftest bare noen ti-talls individer. Disse lokalpopulasjonene er ikke stabile over tid, før eller senere vil de fleste dø ut. Men siden det er en viss vandring mellom engene der de lever (som ligger spredt i et skogslandskap), blir de brukbare lokalitetene rekolonisert og nye lokalpopulasjoner oppstår. På denne måten er metapopulasjonen relativt stabil, selv om de lokale bestandene den består av hver for seg ikke er levedyktige over tid. Funnene som er gjort i studiene av prikkrutevingen har fått stor betydning for forståelsen av bestandsdynamikk og for bevaring av sjeldne arter.
Prikkrutevinge (Melitaea cinxia) er en sommerfugl som tilhører den artsrike familien flikvinger (Nymphalidae). Denne sjeldne og truede arten har blitt inngående studert i Finland, noe som har ledet til ny kunnskap om såkalte metapopulasjoner.
La ruva a viv an dzora a vàire erbe. Na generassion a l'ann, la farfala a vola da magg a giugn.
DistribussionA viv an tuta Italia, an gavand ëd la Sardegna, fin a 2000 méter.
Przeplatka cinksia (Melitaea cinxia) – motyl dzienny z rodziny rusałkowatych.
Rozpiętość skrzydeł od 36 do 44 mm, dymorfizm płciowy niewielki.
Przeplatka cinksia
△ Przeplatka cinksia
Gąsienica
Polany, ekstensywnie użytkowane pastwiska, kwietne łąki.
Wykształca jedno pokolenie w roku (połowa maja-początek lipca). Rośliny żywicielskie: babki, rzadziej przetaczniki. Jaja składane są po 50-250 sztuk na spodniej stronie rośliny żywicielskiej. Larwy żyją w oprzędach, zimują w piątym stadium i wznawiają aktywność w marcu. Stadium poczwarki trwa około 3 tygodni. Dzięki substancjom pozyskiwanym z roślin żywicielskich motyle są niejadalne dla drapieżników.
Gatunek palearktyczny, w Polsce występuje na terenie całego kraju z wyjątkiem gór, pogórzy i Mazur.
Przeplatka cinksia (Melitaea cinxia) – motyl dzienny z rodziny rusałkowatych.
Melitaea cinxia é uma espécie de insetos lepidópteros, mais especificamente de borboletas pertencente à família Nymphalidae.[1] A autoridade científica da espécie é Linnaeus, tendo sido descrita no ano de 1758.
Melitaea cinxia
△ Melitaea cinxia
Lagarta
Ovos e pupas de Melitaea cinxia são frequentemente parasitados por várias espécies de parasitóides. Duas espécies especializadas:
E várias espécies generalistas:
E tem vários hiperparasitóides
O parasitóide C. melitaearum pode ser extremamente prejudicial para as populações de Melitaea cinxia se for capaz de se tornar bem estabelecido. Esta espécie é capaz de aumentar o seu próprio parasitismo se a população fritilar também aumentar em tamanho e idade, mas diminuirá se essa população ficar isolada. Assim, em populações fritilares bem estabelecidas, existe o risco de extinção local pelo parasitóide C. melitaearum.
Na ilha de Sottunga, no arquipélago de Åland, as M. cinxia foram encontradas infectadas por um trio de parasitas aninhados, as larvas das vespas parasitas Hyposoter horticola, e mais duas espécies de parasitas nidificam dentro de H. horticola. O segundo é um "hiperparasitóide": vespas parasitas chamadas Mesochorus cf. stigmaticus.[2] A terceira espécie é uma bactéria, Wolbachia pipientis, que torna H. horticola mais suscetível a M. stigmaticus. Se todos os três parasitas estiverem a bordo de um hospedeiro lagarta, H. horticola mata a lagarta antes de ser morto por M. stigmaticus. O hiperparasita escava 10 dias depois - consumindo seu caminho através da carne infectada por bactérias do primeiro parasita de vespa e depois da carcaça da lagarta.[3]
Melitaea cinxia é uma espécie de insetos lepidópteros, mais especificamente de borboletas pertencente à família Nymphalidae. A autoridade científica da espécie é Linnaeus, tendo sido descrita no ano de 1758.
Ängsnätfjäril (Melitaea cinxia) är en fjärilsart i familjen praktfjärilar.
Ängsnätfjärilen har en vingbredd på 37 till 46 millimeter. Honan är något större än hanen, men liknar varandra till färg och teckning. Vingarna är på ovansidan nätaktigt mönstrade i brunsvart och brungult. Det brunsvarta är mer utbrett på bakvingarna än på framvingarna och på bakvingarna finns också nära vingens ytterkant en rad med svarta prickar. På undersidan är vingarna, särskilt bakvingarna, ljusare. Bakvingarnas undersida är också det som tydligast skiljer arten från andra nätfjärilar. Dessa är vitgula med brungula, svartkantade tvärband och fläckar. Ett kännetecken är att det i det yttersta tvärbandet finns en svart prick i mitten av varje gulbrun fläck, något som ingen annan nätfjäril i Sverige har.
Ängsnätfjäril
△ Ängsnätfjäril
Caterpillar
Ängsnätfjärilen finns i Nordafrika och i Europa, från Portugal, Isle of Wight i södra England och de nordiska länderna österut till Turkiet, Kaukasus och Ryssland. Den finns också i norra Asien, från Sibirien till Mongoliet och västra Kina.
I Sverige är ängsnätfjärilen klassad som nära hotad.[1] Den fanns förr i större delen av Skåne, Blekinge, Västergötland, Närke, Uppland och Dalsland, på Öland och Gotland samt omkring Mälaren. Under 1900-talet har dess utbredning dock minskat kraftigt och utanför Öland och Gotland förekommer den numera bara lokalt. De ängsnätfjärilar som finns på Gotland räknas som en egen underart, Melitaea cinxia winbladi.
I Finland har arten gått tillbaka starkt från Åland, där den tidigare var mycket vanlig. Den finns fortfarande vid sydkusten, men den är rödlistad som starkt hotad ("EN").[2]
Orsaken till ängsnätfjärilens tillbakagång är troligen habitatförlust i samband med det moderna jordbrukets omvandling av landskapet.
Ängsnätfjärilens habitat är öppna och soliga marker, som ängar och betesmarker, med kort gräs och många blommande örter. Dess flygtid i Sverige är i de södra delarna av landet från slutet av maj, på Gotland och längre norrut från mitten av juni till juli. Honan kan lägga två omgångar med ägg med mellan 100 och 200 ägg i varje. Äggen kläcks efter två till tre veckor. Larven lever på växter som axveronika, svartkämpar och ibland även gulkämpar. Tillväxten för larven är ganska långsam och på hösten samlar sig larverna för att övervintra tillsammans, i en skyddande larvsäck som de själva spinner. Tidigt på våren blir de aktiva igen och förpuppar sig och de fullbildade insekterna kommer fram efter två till fyra veckor. Födan som imago är nektar.
Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae-Nymphalidae. 2005. ArtDatabanken, SLU, Uppsala, ISBN 91-88506-51-7
Wikimedia Commons har media som rör Ängsnätfjäril.
Вид поширений у Європі та помірній Азії від Північної Іспанії до Казахстану. В Україні досить поширений вид на відкритих місцевостях з трав'яною рослинністю (на луках, полях, галявинах).
Довжина переднього крила 15-20 мм. Розмах крил 41-47 мм. Помаранчевий фон верхньої сторони крил пересічений характерними коричневими лініями, а на зовнішньому краї задніх крил розташовується дуга з чорних плям. Низ задніх крил кремово-білий з двома нерівними кремовими смугами, зовнішня смуга з темними плямами. Рябець рудий за зовнішнім виглядом схожий забарвленням верху на рябця Аталію (Melitaea athalia), але по зовнішньому краю заднього крила у неї немає плям.
Верхня сторона
Нижня сторона
Гусениця
Лялечки
Метелики літають з середини травня до середини липня. Трапляються на сухих різнотравних луках і галявина. Після відкладання яєць самиця гине. В цілому одна самиця може відкладе до 200 яєць. Тривалість дозрівання яєць становить близько 3 тижнів. Гусениці мають темне забарвлення, з дрібними блідими цятками. Кормовими рослинами гусені є подорожник ланцетолистий та вероніка колосиста. Молоді гусениці живуть співтовариствами у павутинних гніздах з листя; зимують у цьому притулку, а навесні розповзаються. Лялечка прикріплюється до стебел і листя. Метаморфоза триває 15 днів.
Шашечница цинксия[1][2], или шашечница обыкновенная[3] (лат. Melitaea cinxia) — вид дневных бабочек рода Шашечницы (Melitaea) семейства Нимфалиды (Nymphalidae).
Cinxia (с латинского) — опоясанная (cinctus — пояс). Название отражает внешний вид бабочки.
Размах крыльев 41-47 мм. Длина переднего крыла от 16 до 20 мм.
Шашечница цинксия
△ Шашечница цинксия
гусеница
Самки откладывают яйца на кормовые растения с мая по июнь, в общей сложности одна женская особь может отложит до 200 яиц. Продолжительность созревания яиц составляет около 3 недель. После зимовки гусеницы по наступлении весны сразу же принимаются за активное потребление пищи, и после 3 линек превращаются в куколку. Гусеницы шашечницы цинксии имеют тёмную окраску, с мелкими бледными пятнышками. Обычно куколка развивается на листе кормового растения, и после примерно 15 дней из неё выходит бабочка.
Бабочки летают с мая по сентябрь. В среднем продолжительность жизни в состоянии имаго около 2-3 недель, после откладки яиц бабочка погибает. Гусеницы поедают в основном листья подорожника. Бабочки питаются цветочным нектаром.
Ареал этого вида охватывает почти всю Европу (кроме Южной Испании, Скандинавии и северных территорий Великобритании), а также в среднюю полосу Азии вплоть до озера Балхаш в Казахстане. В центральной Европе, под воздействием различных антропогенных факторов, популяция этого вида бабочек постепенно сокращается.
В основном предпочитают местность с обильной и разнообразной травянистой растительностью, например, луга, пастбища, встречается до 2500 м над уровнем моря.
Шашечница цинксия, или шашечница обыкновенная (лат. Melitaea cinxia) — вид дневных бабочек рода Шашечницы (Melitaea) семейства Нимфалиды (Nymphalidae).
_male_(35510927695).jpg)
.JPG)
_d1_1.jpg)
_(21127015050).jpg)
.jpg)
_mating_(14210273171).jpg)
.jpg)
.jpg)
,_Ostbelgien_(3945441446).jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
_-_Silberfleck-Perlmuttfalter_(1).jpg)
.jpg)
_Bulgaria.jpg)
_mit_Beute_(Brauner_Waldvogel)_(3).jpg)
.jpg)
_(35600472081).jpg)
.jpg)
.jpg)
.JPG)
_(4595893381).jpg)
_mating_(14210273171).jpg)
