Jalokastanja tai kastanja (Castanea sativa) on pyökkikasvien (Fagaceae) heimoon kuuluva puu. Sitä kasvatetaan syötävien pähkinöidensä takia. Se on luultavasti kotoisin Aasian länsiosista Iranin ja Balkanin väliltä. Nykyisin sitä kasvaa villiintyneenä Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.
Jalokastanja kasvaa 20–30 m korkeaksi, ja sen runko voi olla jopa kolme metriä halkaisijaltaan.[5] Puun kuori on ruskeanharmaa ja verkkomaisesti uurteinen, vanhoissa puissa kuori on syväuurteinen.[2] Hammaslaitaiset lehdet ovat noin 20 cm pitkiä ja 5–10 cm leveitä.[5] Lehdet sijaitsevat kierteisesti ja ovat lyhytruotisia. Laidan hampaat ovat teräviä.[2]
Puu kukkii kesä–heinäkuussa.[2] Isossa-Britanniassa puu kukkii heinäkuussa ja sen pähkinät kypsyvät lokakuussa.[6]
Kukinto on pysty norkko, jossa on pääosin valkoisia tai vaaleankeltaisia hedekukkia. Vihertäviä emikukkia on norkon tyvessä. Kellanvihreän ja runsaspiikkisen cupulan sisällä on yleensä 1–3 pähkinämäistä siementä eli kastanjaa.[2]
Jalokastanja on luultavasti kotoisin alkujaan Aasian länsiosista Iranin ja Balkanin väliltä. Sitä on viljelty yli 3 000 vuoden ajan, ja nykyisin sitä kasvaa villiintyneenä Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.[5]
Kastanjat muistuttavat pähkinöitä ja ovat sipulin muotoisia. Pilaantunut kastanja tuntuu kevyemmältä kuin hyvä, joka on kiinteä ja kiiltävä. Kastanjan sisältämä tärkkelys hajoaa kypsennettäessä sokeriksi.[7]
Kastanjoita syödään yleensä paahdettuina. Niitä voi myös keittää, viipaloida muhennokseen tai soseuttaa keitettynä. Englanninkielisissä maissa maustettua kastanjasosetta käytetään usein kalkkunan täytteenä.
Suomessakin koristekasvina kasvatettavat hevoskastanjat kuten balkaninhevoskastanja eivät samankaltaisesta nimestään huolimatta ole sukua jalokastanjalle eivätkä niiden siemenet ole myrkyllisyytensä takia syömäkelpoisia.[8]
Jalokastanja tai kastanja (Castanea sativa) on pyökkikasvien (Fagaceae) heimoon kuuluva puu. Sitä kasvatetaan syötävien pähkinöidensä takia. Se on luultavasti kotoisin Aasian länsiosista Iranin ja Balkanin väliltä. Nykyisin sitä kasvaa villiintyneenä Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.
